keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 pikakelauksena

Tämä jääköön sitten tämän vuoden viimeiseksi postaukseksi. Haluan kiittää teitä kaikkia lukijoita, ja toivoisin ensi vuonna ehkä hieman lisää kommentteja blogiin, että voin parantaa blogia teille mukavemmaksi. :)  

Tänä vuonna vietän uuden vuoden Caritan ja Heidin kanssa, ja siitä laitan sitten ensi vuoden puolella videopostausta!


Toivotan vielä kaikille hyvää uutta vuotta, 
ja muistakaa pitää hauskaa! 



Sitten tämän viimeisen postauksen aiheeseen, eli pikakelauksella vuosi 2014.

En ensin meinannut kirjoittaa tätä postausta kun ajattelin, ettei mulla ole mitään kirjoitettavaa. Selailin sitten kuvia tältä vuodelta, siirtelin niitä muistitikulle talteen ja poistin joitain heilahtaneita ja turhia. Löysin sitten näitä kuvia, Eetusta enimmäkseen, ja muistin miten hyviä asioita tänä vuonna oikeastaan on tapahtunut. Joten halusin tulla ne tänne jakamaan. :)

Tähän vuoteen on mahtunut todella paljon - hyviä ja huonojakin asioita. On tapahtunut kaikenlaista ratsastuksen puolella; kuten mun ja Eetun ekat kilpailut, meidän ensimmäinen sijoitus kisoissa, mun oma ennätys esteillä (80cm) sekä ekat hypyt ilman satulaa (65cm), uudet saavutukset ratsastuksessa (Eetulla ja muutenkin), valmennukset, onnistuneet tunnit jne. Lista on pitkä! :) Kaiken noiden hyvien asioiden lisäksi on ollut joitain ei-niin-onnistuneitakin hetkiä ja välillä vähän tullut sellainen olo, että en osaa mitään.

Oon oppinut ratsastuksesta todella paljon ja kokenut "valaistumisen" (en keksinyt muutakaan sanaa), että miten niitä hevosia kuuluu oikeastaan ratsastaa. Eli ei ainakaan näin:

Sen kerran kun poni edustaa, niin mä näytän perunalta...

Tämän vuoden aikana oon myös menettänyt kavereita (riitojen takia) ja saanut monia uusia kavereita, sekä tutustunut enemmän esim. Caritaan! Joihinkin oon tutustunut vähän enemmän - koulussa ja tallilla- ja toisista oon taas vähän vieraantunut... Kaikkien kanssa ei vaan tule toimeen...

Oon vihdoin saanut parempia numeroita koulusta ja yleisestikin koulu alkanut menemään paremmin, ja sitäkään on enää 2 vuotta jäljellä. Koulu on jopa alkanut nyt kiinnostaa enemmän, kun pakolliset aineet on lähes käyty ja voin keskittyä niihin aineisiin, mitä oikeasti haluan lukea.

"Lopussa kadumme vain niitä mahdollisuuksia joihin emme tarttuneet"

En aikaisemmin ole täällä blogissa juuri ittestäni puhunut, mutta tästä lähtee lyhyt. Vaikka ehkä uhkarohkealta, itsevarmalta jne vaikutan, ei se aina ole niin. Vielä vuos sitten en antanut kenenkään ottaa musta kuvia tai videoita, näytin niissä mun mielestä ihan hirveältä - oli se sitten minkä näköinen tahansa. Tässä vuoden 2014 aikana kuitenkin kun sain uuden kameran oon ottanut paljon kuvia ja pyytänyt kavereita kuvaamaan. On ittestäni tuntunut paljon rennommalta ja luonnollisemmalta olla siinä kameran edessä eikä aina se joka niitä kuvia ottaa. Tästä voin kiittää Heidiä, Nannaa ja Caritaa♥ Ratsastuskuvia en nyt tarkoita, koska niissä en ajattele ikinä että "nyt mua kuvataan", vaan keskityn (useimmiten) pelkästään siihen hevoseen.. :) Oman mielipiteen oon aina osannut sanoa, mikä on taas vaikuttanut omalta osaltaan sitten myös niihin tuossa aikaisemmin mainitsemiin riitoihin... Mutta toivottavasti ensi vuoden puolella saisin niitä videoitakin tehtyä useammin, kun oon viimein tajunnut ettei se niin kamalaa ole, jos näkyy videolla tai kuvissa ;) !



Kaiken tämän kuluneen vuoden aikana tapahtuneen jälkeen, odotan innolla ensi vuotta ja mitä se tuo tullessaan! Kiitos teille kaikille tästä vuodesta♥

Good bye 2014, welcome 2015 !

2 kommenttia:

Luethan nämä ennen kuin kommentoit! :)

♥ Rakentava kritiikki ja muut positiiviset kommentit on aina tervetulleita!
♥ En tarvitse negatiivista kommenttia ratsastuksestani, käyn valvovan silmän alla ratsastamassa ja korjaamassa virheeni, sinun ei niitä tarvitse minulle kertoa. Asiallisia vinkkejä saa kuitenkin antaa!
♥ Tarkistan jokaisen kommentin ennen julkaisua; ilkeydet ja asiattomat kommentit jäävät julkaisematta.
♥ Postausehdotuksia ja haasteita otetaan vastaan!
♥ Jos jotain jäi mietityttämään, kysy pois! Lupaan vastata parhaani mukaan. :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.