maanantai 23. helmikuuta 2015

Mistä kaikki alkoi?

Blogitallin tämän viikon blogihaasteena on kertoa, mistä hevosharrastukseni alkoi.
Tarkemmat ohjeet osallistumiseen köytyy Blogitallin sivuilta täältä. :)


Hevosharrastukseni alkoi varsinaisesti vasta syksyllä 2012, kun aloitin alkeiskurssilla Punametsän ratsastuskoulussa.

Ennen ratsastuksen aloittamista olin ollut tekemisissä hevosten kanssa vain sukulaisten sekä yhden äidin ystävättären kautta. Juuri tämän äidin ystävättären "ansiosta" sain vihdoin ylipuhuttua äitini siihen, että saisin aloittaa ratsastuksen. Kävimme nimittäin yhdellä ratsastuskoululla lännenratsastustunnilla, mikä oli aivan mahtava kokemus!


Kun oltiin sitten jonkun aikaa keskusteltu äitin kanssa ratsastuksen aloittamisesta, niin äiti bongasi ihan meidän läheltä mukavan pienen maalaistyyppisen tallin, nimittäin Puniksen. Vaikka lähempänä olisi Primus, oli se liian kallis.

Ensin äiti ajatteli ratsastuksen olevan kallis harrastus, mutta verrattuna futikseen se on samoissa summissa.


Käytiin sitten yhtenä päivänä katsomassa vähän Punista, sen hevosia ja tallia. Heti alusta alkaen talli vaikutti todella mukavalta, ja tallissa pyörineet tytöt olivat pirteän oloisia. Ensimmäisenä tallin pihalle tullessani silmään pisti tumma ruuna, joka tepasteli juuri tarhan aidoista läpi: Jeppe. Jeppeä aloinkin hoitamaan sitten samaisena syksynä! Vaikka talli ei ollut mikään valtava, niin ei se haitannut tippaakaan.

Syksyllä sitten aloitinkin alkeiskurssilla, enkä ole hetkeäkään katunut futiksen vaihtamista tähän ihanaan harrastukseen, eli hevosiin!

Ratsastus on antanut mulle niin paljon, mitä en olisi muualta koskaan voinut saada. Puhumattakaan siitä, että mä tapasin mun elämäni hevosen, mä tapasin Eetun

 Tänne mä kuulun ja tänne mä jään♥

2 kommenttia:

Luethan nämä ennen kuin kommentoit! :)

♥ Rakentava kritiikki ja muut positiiviset kommentit on aina tervetulleita!
♥ En tarvitse negatiivista kommenttia ratsastuksestani, käyn valvovan silmän alla ratsastamassa ja korjaamassa virheeni, sinun ei niitä tarvitse minulle kertoa. Asiallisia vinkkejä saa kuitenkin antaa!
♥ Tarkistan jokaisen kommentin ennen julkaisua; ilkeydet ja asiattomat kommentit jäävät julkaisematta.
♥ Postausehdotuksia ja haasteita otetaan vastaan!
♥ Jos jotain jäi mietityttämään, kysy pois! Lupaan vastata parhaani mukaan. :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.