perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kyllä me tää osataan!

Moikka!

Kerrankin voin sanoa, että meillä oli erittäin onnistunut estevalmennus! Pitkään piiiitkään aikaan ei ole mennyt niin hyvin! :D  Pari viimeistä kertaa on mennyt ihan penkin alle, vaikka pettynyt en niihin silti ole. Grandin kanssa vielä opetellaan yhdessä, että miten kaikki nyt toimiikaan. Mutta edistystä tapahtuu koko ajan! :)

Tiistaina käytiin kaverin kanssa siinä iltapäivällä maastossa Villellä ja Donnalla, jonka jälkeen sitten hoidin Grandin ja odottelin meidän tunnin alkua. Seitsemältä aloitettiin. Kentälle laitettiin neljä estettä: yhden alle laitettiin "portti", yhden alle laitettiin tynnyri, yksi oli viuhkaeste ja ristikko, joka muutettiin sitten pystyksi ja sen päälle laitettiin viltti.


Heti alusta Grandi oli reippaana ja ravi oli lennokkaampaa kuin yleensä tunnin alussa, sekä laukka pyöri aivan ihanasti. Muistin jopa pitää ohjat käsissä koko tunnin!  G heitti parit pukitkin; ensin kun pudotettiin yksi este, sekä toisen kerran kun kolautettiin viimeiseen esteeseen. Muuten sitten kaikki tiet ja lähestymiset meni erittäin hyvin, mistä oonkin todella iloinen! Pääsin myös lähes kaikkiin hyppyihin mukaan! Pari kieltoa vain tuli (tynnyri- ja vilttiesteelle), kun ne oli sitten ilmeisesti pikku Grandille liian pelottavia. Kunnialla niistäkin sitten jo toisella yrityksellä selvittiin! :)




Tultiin alkuun kahdeksikolla ristikkoa (joka myöhemmin muutettiin sitten viltti-pystyksi), jonka jälkeen hypättiin viuhkaestettä. Ennen mitään ratoja siirrettiin tynnyri siihen esteen alle ja tultiin se kerran. Sen jälkeen hypättiin pientä rataa, alkuun pienemmillä esteillä ja sitten vähän isommilla. Näistä ehkä eniten jännitin jostain syystä viuhkaestettä, vaikka "jännittävimmäksi" G:n mielestä osoittautui tynnyrieste.

Ihanat Heidi ja Carita olivat taas kuvaamassa, ja sainkin paljon videoita ja kuvia. Kiitos siitä heille♥!

Postauksen kuvat © Carita ja videot © Heidi!



Hyvissä ajoin jo pysäytti, kun eihän ton pinkin yli voi mennä...! 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luethan nämä ennen kuin kommentoit! :)

♥ Rakentava kritiikki ja muut positiiviset kommentit on aina tervetulleita!
♥ En tarvitse negatiivista kommenttia ratsastuksestani, käyn valvovan silmän alla ratsastamassa ja korjaamassa virheeni, sinun ei niitä tarvitse minulle kertoa. Asiallisia vinkkejä saa kuitenkin antaa!
♥ Tarkistan jokaisen kommentin ennen julkaisua; ilkeydet ja asiattomat kommentit jäävät julkaisematta.
♥ Postausehdotuksia ja haasteita otetaan vastaan!
♥ Jos jotain jäi mietityttämään, kysy pois! Lupaan vastata parhaani mukaan. :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.