keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mitä Eetulle kuuluu?

Ajattelin nyt kirjoittaa ihan oman postauksen Eetun tämän hetkisestä tilanteesta, kuulumisista ja tapahtumista. En ole pitkään aikaan kirjoitellut Eetusta oikein mitään tänne blogiin, kun halusin ensin itse tietää ja olla varma asioista, ennenkuin niitä julkisesti jakaisin blogin puolella. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Eetu on paranemaan päin, joten päätin kirjoittaa vähän asioita auki. En halua, että Eetun hoitoja arvostellaan tai muutenkaan aletaan levittämään mitään huhuja. Asiahan ei varsinaisesti ulkopuolisille kuulu, mutta Eetu on osa mun elämää ja tätä blogia, joten jotain siitä halusin kirjoittaa.

Tämä kuva sunnuntailta ©minä, loput tiistailta ©Carita. :)

Eetu siis joutui sairaslomalle huhtikuussa ontumisen takia. Toista takajalkaa siis ontui. Syytä tähän ei löydetty, ja kaikki kauhuskenaariot pyöri heti päässä; kuten mitä jos se on jänne? tai polvi? paraneeko se? mitä jos se ei parane? Mutta jänne se ei (onneksi!!) ollut, eikä ilmeisesti myöskään mikään nivel. Takapolvea mietittiin syyksi, mutta siinä tapauksessa Eetu ei ravaisi todennäköisesti näin hyvin vieläkään.

Eetu on nyt siitä asti lomaillut ja tarhannut normaalisti. Alkuun kävelytin sitä päivittäin kymmenisen minuuttia, mutta siitä ei ollut haittaa eikä hyötyä, joten annettiin Eetun tarhailla vain. Olen kuitenkin Eetua hoitanut kerran-pari viikossa, joskus harvemmin. Vähintään aina silloin, kun se on ollut mutainen tai muuten vain hirveän likaisen näköinen. Kerran ehdin jopa pestä koko ponin.


Viime viikolla (viikko 31) Eetu ravaili ja liikkui muutenkin paremmin jo tarhassa, joten kokeiltiin sunnuntaina (2.8.), että miten liikkuu ratsastajan kanssa. Ja koska Eetu on saikkuillut ja lihonut, en laittanut satulaa, sillä en halua sen vaikuttavan millään lailla Eetun liikkumiseen. Selkään nousu oli taas Eetun mielestä tylsää, eikä se jaksanut oikein seistä paikoillaan. Kun sitten viimein päästiin kentälle, käveltiin ensin varmaan vartin verran, jonka jälkeen ravattiin isolla ympyrällä pari kierrosta molempiin suuntiin. Eetu oli kankea ja hidas, mutta ravi näytti paremmalta kuin silloin pari kuukautta sitten. Loppuun tehtiin käynnissä avoja ja ympyröitä, sekä käveltiin lopuksi pitkin ohjin.


Tämän viikon siis käyn päivittäin Eetulla ratsastamassa, lähinnä käynnissä taivutellen ja tehden avoja ja muita jumppailuja. Ravia otetaan vain muutama suora pätkä, ei kaarteita. Tätä noin puoli tuntia päivässä. Aloitetaan tällälailla kevyesti, ettei vain tule takapakkia paranemisen suhteen. Viikon päästä katsotaan ja arvioidaan sitten tilannetta uudelleen tallinomistajan kanssa, sekä päätetään jatkosta.

Tavoitteena olisi nyt saada Eetu seuraavan kuukauden aikana sellaiseen kuntoon, että se voisi mennä muutaman tunnin viikossa tunneilla. Mutta katsotaan miten etenee tämä meidän "kuntoutusprosessi". Toiveet ja odotukset on korkealla, joten peukut pystyssä että kaikki menee hyvin! ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luethan nämä ennen kuin kommentoit! :)

♥ Rakentava kritiikki ja muut positiiviset kommentit on aina tervetulleita!
♥ En tarvitse negatiivista kommenttia ratsastuksestani, käyn valvovan silmän alla ratsastamassa ja korjaamassa virheeni, sinun ei niitä tarvitse minulle kertoa. Asiallisia vinkkejä saa kuitenkin antaa!
♥ Tarkistan jokaisen kommentin ennen julkaisua; ilkeydet ja asiattomat kommentit jäävät julkaisematta.
♥ Postausehdotuksia ja haasteita otetaan vastaan!
♥ Jos jotain jäi mietityttämään, kysy pois! Lupaan vastata parhaani mukaan. :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.