torstai 8. syyskuuta 2016

Ensimmäiset maastoesteet ylitetty!

Keskiviikoksi 7.9. sovittiin valkun kanssa vihdoinkin maastoestetreenit. Meidän lähelle rakennettiin siis juuri uusi, hieno maastoesterata, Kekkapään maastorata, joten täytyihän sinne päästä kokeilemaan kunnon maastoesteitä! Meidän piti jo aikaisemmin - kahteenkin otteeseen - käydä hyppäämässä, mutta ensimmäisellä kerralla Ismolta puuttui kenkä ja toisella kertaa mulla oli Ompun kouluvalmennus Grandilla, joten ei olla päästy Ismon kanssa hyppäämään.

Mutta vihdoinkin päästiin, ja oli kyllä aivan mahtava kokemus! Pakko päästä uudelleen!






Tyylillä :'D

Nyt otettiin sitten yksityinen valmennus, ja ai että oli hauskaa! Alkuverkaksi ravailtiin ja otettiin parit laukat vain nurmella, ja Ismo vain hiihti menemään, eikä millään meinannut kuunnella pidätteitä. Joten aloitettiin ihan pienellä, arvioisin että 40cm korkealla, tukilla. Tultiin sitä molemmista suunnista, ja sitten mentiin kaksi peräkkäin, joista toinen oli 60cm.

Sen jälkeen siirryttiin vähän eteenpäin radalla, ja hypättiin ehkä 50cm korkeaa laatikkoa, jonka toinen puoli oli puuta ja toinen puoli peitetty ruohomatolla.  Niiden jälkeen kokeiltiin vettä ja pientä bankettia, sekä taas koivunrunkoja vähän ylämäkeen. Sitä tultiin myös molemmista suunnista ravissa. Ismo ei kyttäillyt mitään ja oli oikein kivasti menossa jokaisen esteen! Olin ihan yllättynyt, miten rohkeasti Ismo meni jokaisen.


Nyt näytetään jo paremmalta :D

...tai sitten ei :'D


Näiden jälkeen mentiin taas ylämäkeen koivutukki ja kahden esteen välistä ja matala laatikkoeste. Siitä siirryttiinkin sopivasti eteenpäin radalla, ja kokeiltiin ensimmäistä kertaa kunnon bankettia. Ismo hyppäsi kevyesti ylös, mutta alastulo vaati hetken tuijottelun ja jalkojen siirtelyn, mutta todella kivasti Ismo tuli alas. Tultiin banketti vielä kertaalleen ravissa ylös ja alas, eikä siinä ollut mitään ongelmaa.  Oikeastaan vain veteen astuminen ensin oli jännää, ennen mitään muuta Ismo ei edes epäröinyt.

Loppuun tultiin vielä se pieni laatikko - alamäkeen koivutukki - vesi - 80cm autonrengas-koivutukki. Lopetettiin siihen, sillä se meni erittäin hyvin ja Ismokin vaikutti kovin tyytyväiseltä itseensä♥! Mentiin sitten hetkeksi seisomaan veteen Ismon jalkoja viilentämään, minkä jälkeen lähdettiin kävelemään kotiin päin. Kotiin käveltiinkin oikeastaan pitkin ohjin koko matka. Ismolla oli kovin kiire päästä kotiin syömään.. :D

Kotona vielä kylmättiin jalat ja harjattiin mudat pois Ismosta, sekä puhdistettiin varusteet. Ismo sai vielä puuronsa ja jäi tyytyväisenä karsinaan odottamaan iltaruokia samalla heiniä mutustellen.

En osaa sanoin kuvailla tätä onnen tunnetta, kun mulla on niinkin ihana hevonen kuin Ismo♥


Oletteko te päässeet kokeilemaan maastoesteitä? Kenellä?
Mikä/mitkä olivat haasteellisia esteitä, vai sujuiko kaikki leikiten? :D

2 kommenttia:

  1. Voi että, Ismo edistyy niiiiin nopeaan!! Upeeta :)
    Mä uskoisin myös Pillerin ihmettelevän veteenmenoa varsinkin jos sinne pitäisi hypätä- toisaalta poni on yllättänyt rohkeudellaan jo triljoonia kertoja, joten voisi tuokin ongelma olla vain mun päässä :D
    Onnea ja menestystä, sitä teidän tielle varmasti osuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Ismo on ihan omaa luokkaansa <3
      Olisi niin mahtavaa päästä katsomaan, kun meette Pillerin kanssa! :3
      Ja kiitos, toivotaan ;) <3

      Poista

Luethan nämä ennen kuin kommentoit! :)

♥ Rakentava kritiikki ja muut positiiviset kommentit on aina tervetulleita!
♥ En tarvitse negatiivista kommenttia ratsastuksestani, käyn valvovan silmän alla ratsastamassa ja korjaamassa virheeni, sinun ei niitä tarvitse minulle kertoa. Asiallisia vinkkejä saa kuitenkin antaa!
♥ Tarkistan jokaisen kommentin ennen julkaisua; ilkeydet ja asiattomat kommentit jäävät julkaisematta.
♥ Postausehdotuksia ja haasteita otetaan vastaan!
♥ Jos jotain jäi mietityttämään, kysy pois! Lupaan vastata parhaani mukaan. :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.