torstai 1. syyskuuta 2016

No onpahan sitäkin nyt kokeiltu...

...nimittäin Ismolta tippumista. :D


Hellou evripadi!

Eilen, keskiviikkona, hyppäsin Ismolla vähän lauantain kisoja ajatellen. Kisoissa mennään siis 60cm rata, sekä kokeillaan, miten Ismo suoriutuu sen ensimmäisestä 70-80cm radasta. Pelkkä 80 on todennäköisesti vielä liikaa, mutta ainakin tähän asti 70-80cm radoilla on ollut vain pari 80cm korkuista, loput n. 65-70cm. Joten ihan hyvillä fiiliksillä ollaan menossa, kun pelkkää kokemustahan me Ismolle tässä vain haemme. :)

Rakennettiin eilen Minnin kanssa kahden laukan ristikko-pysty linja, yhden laukan pysty-okseri sarja, sekä yksi yksittäinen pystyeste lävistäjälle. Sen jälkeen harjattiin Ismoa pitkään, että löydettiin se sieltä mutakerroksen alta.

Kun päästiin kentälle, käveltiin pitkät alkukäynnit, minkä jälkeen aloitettiin verryttely ensin ravissa ympyrällä, jonka yhdellä sivulla oli puomi. Verkkasin siinä alkuun ravissa ja sen jälkeen laukassa molempiin kierroksiin. Laukka rullasi todella kivasti monta ympyrää putkeen. Sitten siirryttiin esteille, jotka oli 50cm korkeuksilla.

Ismo kulki ihan kivasti, se oli kokoajan menossa, ja saatiin muutamia lähestymisiä myös laukassa! Ismo ei vielä osaa kunnolla aina lyhentää/pidentää laukkaa sopivasti ennen estettä, joten laukkalähestymisiä tulee yleensä vain 50-70cm korkuisille esteille. Muille Ismo helposti tiputtaa raville ennen estettä ja loikkaa sitten vasta yli, jolloin hyppyyn on usein vaikea päästä mukaan.







Ensin tultiin linjaa molemmista suunnista, niin ristikko-pysty kuin myös pysty-ristikko. Väli ei alkuun sopinut yhtään, joten jouduttiin monta kertaa siirtämään esteitä, että löydettiin se Ismolle sopiva väli, ja se olikin sitten reilut 9m. Siihen mahtui kaksi laukkaa sopivasti väliin.

Sen jälkeen tulin lävistäjän estettä laukanvaihdolla, sekä kokeiltiin sarjaa, joka oli ensin ristikko-okseri ja sen jälkeen pysty-okseri sarja. Laukanvaihdot esteillä onnistuvat nykyään Ismon kanssa todella hyvin, lähes aina. Ismo on ymmärtänyt, että on helpompi vaihtaa laukka esteellä, kuin laukata vastalaukassa tiukkoja kaarteita, tai vaihtaa niissä laukkaa.

Siitä pikkuhiljaa parin onnistuneen hypyn jälkeen nostettiin esteitä vuorotellen ensin 60cm, sitten 70cm ja lopuksi 80-85cm. 

Tultiin esteitä "yksittäisinä", sekä pieninä radanpätkinä, kuten esim. linja-lävistäjä-sarja, sarja-lävistäjä ja linja-sarja-lävistäjä.  Ismo ei ihan aina meinaa kuunnella sisäpohjetta kaarteissa, jolloin tulee huono tie seuraavalle esteelle. Sitä täytyy siis treenata jatkossa!








Jospa ensi kesänä saataisiin vaikka hoitajien kesken maalata puomit uusiksi? :)







Juuri kun ajattelin, että lopetettaisiin seuraavaan hyvään suoritukseen, Ismo päättikin sarjalle tullessa yhtäkkiä vetää liinat kiinni, jolloin lensin kaulalle. En saanut Ismoa enää pysähtymään, vaan se vain määrätietoisesti käveli kohti porttia, kunnes liu'uin kaulalta kuperkeikalla alas. Ismo jäi viereen rapsuttelemaan jalkaansa sillä välin, kun yritin keräillä itseni maasta.

Kentän laidalla istunut nainen oli aika säikähtäneen näköinen, vaikka Minni ja minä vain naurettiin lähes kippurassa tilanteen koomisuutta... :D

Tippumisen jälkeen tultiin vielä pari kertaa tuo alimman kuvan pysty, ensin 80cm ja lopuksi 85cm. Ismo kielsi ensin esteelle, ihan kuin varmistaakseen etten tipu enää. Mutta tultiin se 85cm onnistuneesti, joten jätettiin estehyppelyt sitten siihen. Ismo oli kovin tyytyväinen itseensä sen jälkeen.

Kerättiin sitten esteet ja käytiin kävelyiden jälkeen viemässä Ismon kamat ja kylmättiin sen jalat. Sitten Ismo pääsikin tarhaan kavereiden kanssa, ja heittäytyikin suoraan kyljelleen mutalammikkoon.. Että onnea vaan tämän päivän liikuttajalle. ;)

Olisi edes nostanut päänsä, niin olisin päässyt takaisin selkään... :D

Metri sivuun, ja olisin ollut lätäkössä.. :D





Milloin te viimeksi tipuitte esteillä? Mitä tapahtui? :D

4 kommenttia:

  1. No mut hei 100 tippumista tekee ratsastajan ;)! Hienon näköistä, super te! :)<3

    VastaaPoista
  2. Nyt 16/100, mutta vastahan tän lajin alotin.. ;) Hyvin kerkiää vielä varmaan tänkin vuoden puolella tippumaan.. :'D♥

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva blogi sulla! 😊

    Laikunseikkailut.blogspot.fi

    VastaaPoista

Luethan nämä ennen kuin kommentoit! :)

♥ Rakentava kritiikki ja muut positiiviset kommentit on aina tervetulleita!
♥ En tarvitse negatiivista kommenttia ratsastuksestani, käyn valvovan silmän alla ratsastamassa ja korjaamassa virheeni, sinun ei niitä tarvitse minulle kertoa. Asiallisia vinkkejä saa kuitenkin antaa!
♥ Tarkistan jokaisen kommentin ennen julkaisua; ilkeydet ja asiattomat kommentit jäävät julkaisematta.
♥ Postausehdotuksia ja haasteita otetaan vastaan!
♥ Jos jotain jäi mietityttämään, kysy pois! Lupaan vastata parhaani mukaan. :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.