perjantai 30. joulukuuta 2016

Pohdintaa kehityksestäni ratsastajana vuoden 2016 aikana


Vuosi 2016 oli ratsastukseni osalta oivallusten ja onnistumisien vuosi. Listasinkin heinäkuussa vähän tavoitteitani ratsastuksessa, jotka ovat pääosin ensi vuodelle tarkoitettuja - vaikkakin ainakin kaksi on jo tähän mennessä toteutuneet. ;)

Eniten ratsastuksessa kiehtoo se, että aina voi oppia lisää. Jokainen hevonen opettaa jotain - jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Mulle on onneksi siunaantunut näitä hankalempia, omalaatuisia tapauksia, joista kaikki on olleet hyvinkin erilaisia. Vaikka mun kisatulokset ovat varmasti keskivertoa huonompia, en silti voi sanoa epäonnistuneeni. Eteen päin on ajoittain kuitenkin menty, oli se sitten hitaammin kuin muut tai ei. Valkku sanoikin kerran, että "Ratsastaja on vain niin hyvä, kuin hänen paras hevosensa." Ja onhan se totta. Ratsastaja voi osata vaikka mitä, mutta jos hevonen ei osaa, ei hommat etene; hevonen kyllä oppii, mutta ratsastaja ei juurikaan. Jos hevonen osaa ratsastajaa enemmän, oppii ratsastaja ne asiat myös (ainakin jossain vaiheessa). Näin on myös ainakin omalla kohdallani käynyt! :)

Mutta kehityspostausta on vielä toivottu, joten tässä tulee! Eli listasin ja avasin vähän tämän vuoden kehityskohtiani ja mitä olen oikeastaan oppinut. Toivottavasti tykkäätte tällaisista postauksista. :D



VUONNA 2016...


Opin ratsastamaan Grandia oikein. Siihen meni melkein vuosi, ennen kuin tajusin oikeasti, miten Grandia kuuluu ratsastaa. Ensimmäiset pari kuukautta kesällä -15 oli helppoja, kun Grandi oli vielä niin sanotusti vieraskorea. Sen jälkeen se alkoi vaatia multa enemmän (tai siltä se ainakin tuntui), ja pitkän aikaa tuntui kaikki menevän päin honkia. Mutta viime keväänä jokin vain klikkasi; mä ratsastin oikein. Sen jälkeen on tullut ylä- ja alamäkiä, mutta ainakin tällä hetkellä meillä menee oikeastaan ihan hyvin.

Grandin kanssa päästiin HeC-tasolta HeB-tasolle. Varmaan vuosi takaperin vannoin, että pysyn ikuisesti C-tasolla, enkä sieltä uskalla kurotella korkeammalle. Sitten kävikin niin hassusti, että saatiin Grandin kanssa HeC-luokista yli 60% tuloksia, ja uskalsin lähteä kokeilemaan B:tä. HeB on itselleni vaikea peräänannon ylläpitämisen takia, mutta yhtään alle 50% tulosta ei vielä ole tullut. :)

Stijn Bruistenin kouluvalmennus 24.9.-16


Istuntani parantui huimasti. Tämän oletan johtuneen Ismolla ratsastamisesta: pienetkin heilahdukset saivat Ismon siirtymään joko kiitoraviin tai käyntiin, joten täytyi muuttaa omaa istuntaani. Syksyllä koulukisoissa valkku vihdoin sanoi mulle, että "Sun istuntasi on parantunut hirveästi. Istut paljon rauhallisemmin, etkä lantiolla työnnä enää hevosta eteen." En voisi olla tyytyväisempi! Itselläni se istunta on ollut usein haaste, kun jalat ja kädet ei vaan toimineet yhteen. Samaan suuntaan kylläkin (pohkeella eteen --> ohjat pois, istunnalla hidastus --> ohjat kädessä), eli en saanut pidettyä heppaa tuntumalla pyytäessäni sitä eteen. Kuulostaa tyhmältä, sillä järkevämpäähän olisi pitää tuntuma. Mutta olin jotenkin jäänyt siihen "moodiin", että Grandi ei liiku, jos pidän tuntuman. Se taas johtui ihan siitä, että Grandi suoraan sanottuna kusetti mua ihan huolella, eikä siksi viitsinyt tehdä töitä... :'D  Nyt vähän viisaampana osaan pitää Grandin töissä enkä anna sen lepsuilla. ;)

Istunnan parantuminen ei ole ollut vain mun päässä, vaan myös valmentajani sekä viimeisimpien koulukisojen tuomari on kommentoinut istuntaani rauhalliseksi ja muutenkin positiivisesti! Jee! :)

28.8. koulukisoista. En tähän hätään löytänyt parempaa kuvaa missä näkyisi, miten istun 
- vaikkei kyllä tämäkään mikään upea ole :'D

Ismon kanssa aloitettiin silloin viime joulukuussa lähes nollasta, kuten blogia kauemmin seuranneet tietävätkin. Ismon muutettua punikseen toukokuun -16 lopussa, alkoi tavoitteellisempi treenaaminen. Kesän tavoitteet olivat 50-60cm radat, sekä ratsastettavuuden parantuminen. Kesän jälkeen Ismo hyppäsikin jo 80cm ratoja, sekä on jo noin HeC-tasoinen. En kuitenkaan sillä ole uskaltautunut HeC-tason koulukilpailuihin, sillä sen harjoitusravissa istuminen tuottaa vielä vaikeuksia. Ehkä ensi keväänä sitten! :)  Jokunen aika sitten, tarkalleen ottaen HIHSin jälkeiset 3 viikkoa, Ismo oli sairaslomalla impparin takia. Nyt ollaan kuitenkin onneksi päästy jo takaisin treenaamaan.

Ismon kanssa kehityttiin yhdessä paljon, Ismo ehkä enemmän ratsastuksessa ja ratsuna olossa, minä muuten. Vein sitä eteen päin ratsuna, se opetti mulle kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja tarkkaavaisuutta, sekä selkeiden apujen tärkeyden. Ismo on opettanut mulle myös miten omaa hevosta hoidetaan, mitä siihen kuuluu, jne. Ihan uskomattoman ihana yllätys, kun tämä otus tuli yllättäen mun elämääni. :)

17.9.-16 estekisoista (kuvakaappaus videolta)


Eetun kanssa asiat on pysyneet samana, ei olla menty juuri suuntaan eikä toiseen. Erkkikin on edelleen hyvinhyvin kevyellä käytöllä. Mulla ei enää ole ollut tavoitteita sen kanssa. Haluan vain ylläpitää meidän välistä suhdetta, sekä olla Eetun seurana aina kun vain mahdollista. Eetu on ikuisesti mun elämäni hevonen, enkä sitä jättäisi minkään tai kenenkään takia♥ Ainoa, mitä siltä oikeastaan haluan on, että meidän välit pysyy yhtä täydellisinä, ja että Eetu pysyy kunnossa. Muuta en siltä toivo. :)  Meidän välit on pysyneet ennallaan, ja vaikka ratsastajana en Eetun kanssa ole enää kehittynyt, oli se ensimmäinen hevonen, joka opetti mulle koulua ja esteitä kunnolla!

Opin ajamaan ja valjastamaan hevosia. Kaverini, Ismon liikuttaja, opetti mut ajamaan ja valjastamaan hevosen, ja pääsinkin kokeilemaan sitä niin Ismolla kuin myös Eetulla! Tietysti valjastus ja kärryjen kiinnitys (ilman pikalukkoja...) vaatii vielä harjoittelua. Mutta Ismon kanssa onneksi voidaan tätä harjoitella yhdessä! :D



Pääsin eroon (ainakin toistaiseksi) jumppis- ja sarjaestepelostani, joka on piinannut mua jo pitkään. Grandin kanssa sitä treenattiin, ja nyt jopa Ismon kanssa mulla on hyvä fiilis lähteä hyppäämään jumppiksia ja sarjoja. JES!

En jännitä enää kilpailuissa. Kuluneen vuoden aikana osallistuin älyttömän moneen kilpailuun, vaihtelevalla "menestyksellä". Mutta vaikka ruusukkeita ei mukaan tullutkaan, niin jäljelle jäi useimmiten hyvä ja onnistunut fiilis. Ja mikä parasta, en enää ole jännittänyt ennen kilpailusuorituksia! Ismon kanssa kun ei voi niin tosissaan ottaa (ei meitä varmasti tosissaan otetakaan...) :D  ja olen tullut siihen tulokseen, että meni miten meni, aion kuitenkin tehdä parhaani. :)

Osaan nauraa itselleni ja epäonnistumisille. En enää pieleen menneen ratsastuksen jälkeen vaivu epätoivoon, vaan yritän etsiä edes yhden kohdan, jossa onnistuttiin. Esimerkiksi koulukilpailuissa, kun tulee kommenttia "peräänanto ei säily" ajattelen, että ainakin se on ollut jossain vaiheessa :D Ja kommentti Grandin radasta "juoksee" on vain positiivista, koska silloin olen saanut Grandin eteen, mikä ei olekaan ihan itsestäänselvä asia.. Pakko aina löytää edes yksi positiivinen asia! Vähintään sitten se, että tälläkertaa pysyin edes selässä, vaikka kaikki muu menikin pyllylleen. ;)


Oletteko te tehneet kehityspostauksia ratsastuksesta tai jostain muusta? 
Linkatkaa ihmeessä tuonne kommenttiboksiin, niin käyn lukemassa ja kommentoimassa! :)

2 kommenttia:

  1. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi! :) Joku voisi luulla, että eihän tuo ole oikein mitään jos ei nyt ole hypännyt vuoden aikana viisikymmentä senttiä korkeampiin esteluokkiin tmv., mutta olet kehittynyt ratsujesi edellyttämällä tavalla ihan äärettömän paljon! Ei sitä kovinkaan moni pystyisi ratsastamaan Ismon kaltaista höyryjunaa esteeltä toiselle niin eleettömästi ja rauhassa, kuin sinä. Ei monikaan osaa pitää sitä omaa päätä kylmänä, kun hevonen menee sellaista kyytiä, saatika malttaa mieltään kun Grandi "kusettaa ihan huolella" (:'DDDD) ja ratsastaa vaan eteenpäin tapahtui mitä tapahtui! Voit olla ylpeä itsestäsi, ihan tosissaan :)
    Ja ihana, kun olet löytänyt sinäkin itsestäsi kyvyn nauraa sille epäonnistumiselle ja löytää ne positiiviset jutut, kyllä tämä harrastus on heti vähemmän raadollinen, kun oppii näkemään edes sen, että hei, pysyin sentään selässä! ;) Toivottavasti ajattelutapa pysyy meillä molemmilla positiivisena myös huonompina hetkinä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä. Tietty itseä vähän harmittaa, etten ole päässyt omalta tasoltani oikein edistymään enää esteiden parissa, mutta toisaalta, kun vertaa Ismoa siihen, mitä se oli vuosi sitten, niin mulla on kyllä todella ylpeä olo siitä eläimestä! <3 Ismo on.... noh, ei ehkä unelmaponi, mutta usko tai älä, sen kanssa juurikin oppii olemaan itse se rauhallinen osapuoli! :D
      Ja ihan suoraan voin sanoa, että ne kaikki Grandin laiskuus ja pelleily johtuu siitä, että sitä ei huvita, ja se kusetti muakin, jolloin en vaatinut tarpeeksi ja se pääsi helpommalla. :'D Mutta nyt on opittu virheistä ja nykyään meneekin jo paljon paremmin! ;)
      Toivottavasti pysyy! Ainakin kun edes toisiamme tsempataan, niin varmasti pysyy hyvä mieli huonompinakin hetkinä :)♥!

      Poista

Luethan nämä ennen kuin kommentoit! :)

♥ Rakentava kritiikki ja muut positiiviset kommentit on aina tervetulleita!
♥ En tarvitse negatiivista kommenttia ratsastuksestani, käyn valvovan silmän alla ratsastamassa ja korjaamassa virheeni, sinun ei niitä tarvitse minulle kertoa. Asiallisia vinkkejä saa kuitenkin antaa!
♥ Tarkistan jokaisen kommentin ennen julkaisua; ilkeydet ja asiattomat kommentit jäävät julkaisematta.
♥ Postausehdotuksia ja haasteita otetaan vastaan!
♥ Jos jotain jäi mietityttämään, kysy pois! Lupaan vastata parhaani mukaan. :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.